D-day – diakonian viran päivä

Diakonian viran päivänä tuodaan esiin diakonian virkaa, virkaan vihkimystä, vihkimyksen merkitystä kirkolle ja virkaan vihityille.

Päiväksi on valittu Diakoniatyöntekijöiden liiton toimesta Suomen kirkon ensimmäiseksi diakonissaksi vihityn Matilda Hoffmanin vihkimyspäivän 1.9.1872 mukaisesti syyskuun 1. päivää lähinnä oleva arkipäivä. Tänä vuonna D-day kutsuu 2.9. virkaan vihittyjä ja kirkon tehtävissä palvelevia käyttämään vihreää virkapaitaa tai diakonissan pukua. Paikallisesti D-day näkyy eri puolilla Suomea liikkeelle lähtemisenä, kutsuna keskusteluihin, kahville tai vaikkapa vapaaehtoistehtäviin. D-dayn tarkoitus ei olla lisäämässä diakoniatyöntekijöiden taakkaa tapahtumien organisoinnilla silloin, kun työtilanne ei sitä salli. Iso asia on pelkästään se, että antaa diakonian ja sen viran merkkien näkyä tavalla tai toisella.

Kirkon sydämessä Kristuksen esimerkin mukaan ovat lähimmäisiämme, jotka elävät vaikeissa elämäntilanteissa. D-day on omalta osaltaan tekemässä näkyväksi diakoniatyötä, joka on nostamassa keskusteluun jakamatonta ihmisarvoa ja löytämässä varjoon jäävät avuntarvitsijat.

Diakoniatyöntekijöiden Facebook-ryhmän kyselyn kautta avautui kuva D-day:sta, jossa seurakunnissa lähdetään aktiivisesti ulos ja ihmisten luo. D-day tuntuu olevan tunnelmiltaan Duurisointuinen ja Dialoginen. Se kuulostaa olevan myös Desibeleiltään riittävän voimakas tuomaan diakonian esille paikallisesti ja persoonallisesti.

Diakonia on liikkeellä

Monissa seurakunnissa pakataan mukaan jotain tarjottavaa ja lähdetään sinne, missä ihmiset ovat arkipäivänä luontaisesti paikkakunnalla. Hollolassa päivää markkinoidaan kutsulla, jossa tarjolla on kaiken kansan päiväkahvit, juttuseuraa ja raitista ilmaa. Lisäksi Hollolassa houkuttelee trubaduurimusiikki ja EU-ruoka yllätysten kera. Kuten Hollolassa, Padasjoella ja Kuhmoisissa, myös ainakin Helsingissä Haagassa ja Vuosaaressa, Nokialla, Tampereella, Leppävirralla, Oulussa, Tapiolassa, Espoonlahdessa, Turussa, Kaarinassa, Hartolassa, Sysmässä ja Lahdessa jalkaudutaan eri tavoin paikallisesti näkymään ja kohtaamaan ihmisiä.

Kohtaamishetkiin on varattu mukaan Nokialla kahvia ja suklaata, Vaasassa karkkia, Leppävirralla makkaraa ja Tampereella vihreää mehua, raamatunkohtia ja arvausleikkiä. Turussa ja Kaarinassa jaetaan kahvin kera itse askarreltuja ja tsemppilauseita sisältäviä sydämiä, joiden päätymistä vastaanottajilleen voi seurata hästägien kautta. Lahdessa nostetaan D-dayn merkeissä 110-vuotiasta paikallista diakoniatyötä. Ohjelmassa on rukoushetkistä tiskirättipajan kautta jameihin asti samalla tarjoten monenlaista tapahtumaa ja kohtaamisen mahdollisuutta.

Torien ja ostoskeskusten lisäksi lähdetään ainakin Espoossa myös terveysasemille ja hoivakoiteihin. Lisäksi tarjotaan kahvia elintarvikejakeluun tulijoille. Ylöjärvellä huomioidaan vihreällä tarjottavalla vastaanotolla kävijöiden lisäksi myös työkaverit, päiväkerholaiset ja yleisesti seurakuntakeskuksessa kävijät. Sääksmäellä on huomioitu kutsulla erikseen vielä eläkkeellä olevat diakonian virkaan vihityt.

Diakonia kutsuu

Simpeleellä kutsutaan avoimella kutsulla kirkkoherranvirastoon ja lähetyksen kirpputorille kertomaan diakonissalle toiveista ja unelmista sekä kuulemaan, mitä diakonialle nyt kuuluu. Kuopiossa on mahdollisuus osallistua kaikille avoimeen tilaisuuteen, jossa Liisa Penttinen (TT) esitelmöi seurakunnallisen diakonian historiasta teemalla ”Vaivaishoidosta seurakuntamuotoiseen diakoniaan”. Diakoniatyöntekijöiden liitto järjestää Diakonissalaitoksella Helsingissä tapahtuman, jossa on mukana opastus Diakonissalaitoksen museoon, kahvia, musiikkiohjelmaa ja tervehdys.

Diakonia näkyy

Useissa seurakunnissa on tehty yhteistyötä paikallislehtien ja eri tiedotusvälineiden kanssa D-dayn osalta. Turussa on panostettu viestintään lehtijuttujen ja tiedotteiden kautta jo etunojassa kesän ajan ”Diakonia auttaa – tule mukaan!” -teemalla, ja sama teema jatkuu 2.9. Lisäksi Turussa vietetään D-hetkeä, ja siinä yhteydessä maalataan tapahtuman kampanjaviesti liiduilla Tuomikirkon portaisiin. Maalaamisen jälkeen D-joukkue asettuu yhteiskuvaan, ja sen jälkeen levittää kuvaa aktiivisesti näkyvyyden saamiseksi. Otaniemessä on mahdollista nähdä katukuvassa vihreäviittaisia D-dayn kulkijoita. Olisiko ”vihreä viitta” ilmiö, joka voisi levitä muihinkin seurakuntiin? Syksyn viimoissa sillä voisi olla käyttöä virkapaidan lämmikkeenä.

Airi Raitaranta
asiantuntija, diakonia: kehittäminen, tiedontuotanto ja viestintä
Diakonia ja sielunhoito
Kirkkohallitus