Onko asiakkaan etu, että diakonia liki unohdetaan sotessa?

Vajaa puolitoistavuotta sitten joulukuussa (17.12.2019) kysyin tällä samaisella palstalla ”Onko diakonialla sijaa sote-keskussuunnitelmissa?” (linkki: https://www.diakoniaplus.fi/onko-diakonialla-sijaa-sote-keskussuunnitelmissa/)

Hallituksen järkälemäinen sote-lakipaketti eli esitys eduskunnalle hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 241/2020) on suomalaisessa sosiaalipoliittisessa maisemassa kyetty kirjoittamaan niin, että lain perusteluissa kertaakaan ei ole mainittu mittavan laajaa diakoniatyötä ja sen laajaa yhteistyötä erityisesti sosiaalitoimen kanssa!

Toki sote-lainsäädännöllä ei tulekaan määrittää tai määräillä diakonian toimintaa, mutta lakiperusteluissa varsin laajasti käsitellään muita yhteistyöverkostoja. Niissä diakoniaa ei ole tunnistettu.

Ihan kokonaan seurakuntien työtä ei ole unohdettu. Jatkossa uudistuksen jälkeen kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä olisivat muun muassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä tärkeitä yhteistyökumppaneina olisivat ”järjestöt, työterveyshuollon toimijat sekä seurakunnat ja muut uskonnolliset yhteisöt”.

Myös perustettavien hyvinvointialueiden yhteistyökumppaneina hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä nähdään seurakunnat: ”Tärkeitä yhteistyökumppaneita olisivat muun muassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevät järjestöt, työterveyshuollon toimijat sekä seurakunnat ja muut uskonnolliset yhteisöt.”

Perhekeskuksen keskeisinä yhteistyökumppaneina mainitaan ”kunnan sivistystoimen palvelut, järjestöt sekä seurakunnat”.

Mutta sosiaalityön ja sosiaalipalvelujen osalta yhteistyö seurakuntien tai seurakuntien diakoniatyön kanssa puuttuu kokonaan lakiperusteluista. Toki monet kristilliset sote-palvelutuotantojärjestöt solahtavat järjestöjen yleisluokkaan, mutta seurakunnallisen diakonian puuttuminen on kummallista suomalaisessa todellisuudessa.

Kysymys ei ole diakonian statuksesta vaan asiakkaiden hyvästä

Mikäli sote-lainsäädäntö etenee tänä keväänä eduskunnassa, uudet hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuoden 2023 alusta. Väliaikaishallinto nimettäisiin tänä tulevana kesänä pian lain hyväksymisen jälkeen. Mutta kaikilla hyvinvointialueilla valmistelut ovat täydessä käynnissä jo nyt.

Uuden lainsäädännön perusteluissa korostetaan varsin paljon palvelukokonaisuuksia ja -ketjuja. Diakoniatyön mukaan ottaminen niihin ei ole mikään diakonian statuskysymys, vaan kysymys on siitä, että monille kansalaisille diakonian tuki on korvaamaton apu. Jos se unohdetaan, tilanteesta kärsii ennen kaikkea apua ja tukea tarvitseva kansalainen.

Jos yhteyksiä diakonian ja hyvinvointialueiden välillä ei ole olemassa, myöskään tieto kentän syvästä todellisuudesta ei välttämättä kulje hyvinvointialueen suunnittelijoille ja päättäjille. Diakonia kun toimii usein siellä äärimmäisen hädän keskellä niiden parissa, jotka ovat pudonneet kaikista turvaverkoista läpi.

Tahdonilmaukset eivät riitä, tarvitaan konkretiaa

Nyt olisi siis korkea aika tarkastella seurakuntien ja uskonnollisten yhteisöjen yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusvalmistelun kanssa. Korkean tason tapaamisetkin ovat toki tärkeitä, mutta hyvän tahdon ilmaukset eivät riitä. Tarvitaan konkreettista yhteistyötä.

Nyt kun erilaisia strategioita ja palvelulupauksia laaditaan hyvinvointialueilla, laatijoilla olisi tärkeää olla käytössä diakonian kyseisen alueen resurssit. Olisi tärkeää huolehtia siitä, että diakonian data ja muu tieto siirtyisi hyvinvointialueiden hyvinvointisuunnitelmiin ja tiedolla johtamisen tueksi.

Toiseksi on tärkeää, että diakonian paikka määritettäisiin palveluohjauksessa, palvelupoluissa, palveluketjuissa ja palvelukokonaisuuksissa sosiaali- ja terveyspalveluissa – ei vain hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Tämä edellyttää yhteistyörakenteita tulevaisuuden sote-keskusten kanssa.

Tähän liittyy sairaalasielunhoidon, perheneuvonnan, perhekeskusyhteistyön, kirkon kriminaalityön, ruoka-avun, maahanmuuttajatyön ja muiden vastaavien palveluiden tarkastelu. Vanhat tarkastelut ja sopimusluonnokset tulee myös päivittää.

Tulevaisuutta rakennetaan digitalisaatiolle. Siksi on tärkeää diakonian ja muiden palveluiden näkyminen erilaisilla digitaalisilla alustoilla. Unohtaa ei sovi myöskään sitä, että mm. Kirkkopalvelut ovat kehittäneet huikean paljon digitaalista alustaa ja tukea myös seurakuntien vapaaehtoistyölle.

Tässä yhteydessä on syytä kiittää niitä paikallisia ja alueellisia toimijoita, jotka ovat oma-aloitteisesti hoitaneet yhteyksiä tuleville hyvinvointialueille. Mutta nyt tarvitaan kattavaa tarkastelua.

Jorma Niemelä