Pekka Asikainen Diakonia ry:n hallituksen puheenjohtajaksi.

Valtakunnallisesti toimiva Diakonia ry valitsi oululaisen Pekka Asikaisen hallituksen puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle.

Diakonia ry pitää esillä ajankohtaisia diakonisia teemoja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien näkökulmasta. Yhdistys toimii tukena ja apuna kehittämässä kirkon sekä diakonian alalla toimivien yhteisöjen ja säätiöiden palvelutoimintaa. Vaikuttamistoiminnan lisäksi yhdistys julkaisee Diakonia-lehteä.

Diakonisen toiminnan perustana on ihmisen itsemääräämisoikeus. Diakoniatyössä sitoudutaan kunnioittamaan ja puolustamaan jokaisen ihmisen oikeutta omaan uskontoon, mielipiteeseen ja kulttuuriin. Tavoitteena on toimia vuoropuhelussa ja yhdessä muiden, uskonnollisesti ja katsomuksellisesti erilaisten toimijoiden kanssa ilman kilpailuasetelmaa. Avun antamiselle ei aseteta ehtoja.

”Monilla paikkakunnilla diakoniasta on muodostumassa toimintaa, jossa tarvitaan kaikkien ihmisten auttavaa kättä apua tarvitsevien hyväksi”, Asikainen muistuttaa. ”Se voi olla juttuseuraa yksinäiselle, vähävaraisen perheen lapsen harrastustoiminnan sponsorointia tai naapurivanhuksen auttamista kauppareissulla. Tietyissä asioissa tarvitaan ammattilaisia, mutta jokainen voi olla lähimmäisenä toiselle.”

Pekka Asikainen toimii tällä hetkellä Oulun Diakonissalaitoksen säätiön diakoniajohtajana ja Tukikummit-säätiön asiamiehenä.

Lähde: Forum24

https://www.forum24.fi/sivut/artikkeli/23361/Pekka-Asikainen-valtakunnallisen-Diakonia-ryn-hallituksen-puheenjohtajaksi