Saavutettavuus pienessä seurakunnassa

Ensiksi on syytä kerrata, mistä saavutettavuudessa oikein on kyse. Saavutettavuuden ehkä ymmärtää paremmin kuin sanaparin Kirkko kaikille. Samasta asiasta on pohjimmiltaan silti kyse. Käsitteitä saavutettavuus ja esteettömyys käytetään usein toistensa synonyymeina kertomassa tuotteen tai palvelun yhdenvertaisesta ja helposta lähestyttävyydestä (Wikipedia).

Saavutettavuus tarkoittaa kirkossa kaikkien mahdollisuutta osallistumiseen ja osallisuuteen riippumatta ihmisten erilaisista ominaisuuksista. Saavutettavuus on yhdenvertaisuuden edistämistä. Päämääränä on seurakunta, joka ottaa huomioon tasavertaisesti kaikkien jäsentensä tarpeet. Saavutettavuuden edistäminen on jatkuva työ. Sitä tulee aktiivisesti seurata ja päivittää. Kirkon saavutettavuusohjelma nousee evankeliumin ytimestä. Se ei ole jonkun erityisryhmän etujen ajamista tai vain joillekin erikoistuneille kirkon työntekijöille kuuluvaa työtä. Kyse on kirkon perustehtävästä ja uskollisuudesta tuon tehtävän toteuttamiseksi. Vain kaikkien kirkko on uskottava Kristuksen kirkko. (Suomen ev lut kirkon saavutettavuusohjelma)

Fyysinen saavutettavuus eli esteettömyys

Ollessani töissä Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön keskuksessa aloitimme siellä esteettömyyskartoitusten tekemisen kouluttamalla siihen asiantuntijaryhmän, johon kuului huonokuuloisia, näkövammaisia ja liikuntarajoitteisia. Ryhmän jäsenet oppivat katsomaan esteettömyyttä myös toisten näkökulmasta eikä pelkästään omista erityispiirteistään käsin. Ympäristö tai yksittäinen rakennus on esteetön silloin, kun se on kaikkien käyttäjien kannalta toimiva, turvallinen ja miellyttävä käyttää.

Nykyisen työpaikkani kirkko on rakennettu 1922 ja seurakuntatalo 1989. Yhteen kirkon sisäänkäynneistä on rakennettu luiska, jonka toimivuus testattiin heti asennuksen jälkeen. Sekä sähköpyörätuolia käyttävä koululainen että avustajan kanssa liikkunut tavallisessa pyörätuolissa istuva vanhus totesivat rampin toimivan. Alttarille ei luiskaa ole. Ehtoollisen jakajat tulevat tarvittaessa ne pari porrasta alas seurakuntalaisten luokse tai seurakuntamestari tuo irtoluiskat, joita pitkin pyörätuolin saa työnnettyä ylös. Seurakuntasaliin pääsee helposti, mutta diakoniatoimisto on jo hieman haasteellisempi saavuttaa ovien ja kulmien takia. Onneksi näen työhuoneeni ikkunasta, jos joku pyrkii luokseni ulkokautta.

Kuuluuko ja näkyykö?

Seurakuntatalon ja kirkon äänentoistojärjestelmät uusittiin tänä vuonna, mutta induktiosilmukkaa ei ole edes kirkossa. Nykyisin on myös laitteet tekstitulkkauksen järjestämiseen (videotykki, kannettava tietokone). Seurakuntatalon tilaisuuksissa ongelmana on saada pöydät sijoitettua niin, ettei kukaan olisi selin esiintyjiin. Jos puhetta ei kunnolla kuule, alkavat osallistujat selitellä omia juttujaan naapurinsa kanssa, jolloin yleinen äänitaso nousee ja toisten oli entistä vaikeampi kuulla. Pöytäjärjestystä on pyritty muuttamaan tilanteen mukaan.
Virsikirjoja löytyy isotekstisenä ja laulumonisteet tehdään tarpeeksi isolla fontilla, mutta pistekirjoituksella ei ole mitään. Onnittelukirjan vaihtoehtona syntymäpäiväkäynneillä on cd-levy, joten siinä näkövammaisuus on otettu huomioon.

Vie vuorille tää viesti, huuda se kaikkeen maailmaan . . . eli viestinnän saavutettavuus

Seurakunnan toiminnasta ilmoitetaan alueen sanomalehdessä sekä seurakunnan internet-sivuilla sekä seurakunnan facebook-sivulla. Tärkeää on olla aktiivinen paikkakunnan sisäisissa fb-ryhmissä. Niitä luetaan enemmän kuin seurakunnan omia sivuja. Samoin mainokset konserteista ja muista isommista tapahtumista kannattaa laittaa seurakunnan ilmoitustaulujen lisäksi myös kunnan ainoan ruokakaupan seinälle ja turistien ostosrysän ilmoitustaululle. Koululaisille ja päiväkerholaisille voi jakaa esitteitä nyrkkipostina. Tiedottamisessa on pyrkimys selkeyteen, jopa selkokielisyyteen. Iso fonttikoko palvelee heikkonäköisiä, mutta valitettavasti pisteillä tai äänikirjeenä ei materiaalia näkövammaisille ole. Pienellä paikkakunnalla ”puskaradio” on hyvä väylä. Rippikoululaisille oli aiemmin suljetut fb-ryhmät, mutta nykyisin jo ilmoittautuessa kysytään huoltajalta lupaa liittää nuori whatsapp-ryhmään.

Toimiiko?

Pienessä seurakunnassa tunnetaan yksilöt ja heidän erilaisuutensa (= tarpeensa), ja toimintaa voidaan muokata sen mukaan. Ulkopuoliselle kävijälle ei välttämättä kaikki ole saavutettavissa. Toisaalta täytyy myöntää, että talouden niukkuuden takia olosuhteet ovat joillekin kohderyhmille varsin haasteelliset. Mielestäni nykyisen seurakuntani toiminta on ennakkoluulotonta. Työntekijöitä on vähän, eikä tietenkään ole erikseen työntekijää eri erityisryhmille. Päämääränä on seurakunta, joka ottaa huomioon mahdollisimman tasavertaisesti kaikkien jäsentensä tarpeet. Rippikoululeirille voi osallistua myös sähköpyörätuolissa. Isoisena voi olla myös näkövammainen. Huonokuuloisetkin saavat jotain seurakuntakerhosta, koska toistuvasti sinne tulevat. Ehtoollispöydässä tiedetään, kenellä pikari pysyy omassa kädessä ja kuka tarvitsee apua.
Seurakunnan työntekijät eivät ole linnoittautuneet omiin tiloihinsa, toimintaa tapahtuu muuallakin. Tärkeintä on kohtaaminen. Fyysinen este ei ehkä olekaan se suurin este. Nykyisessä seurakunnassani ainakin asenne on kohdallaan.

Verkossa vai sumpussa

Tänä päivänä on otettava huomioon myös se, miten hyvin (tai huonosti) seurakunnan palvelut ovat käytettävissä, jos ja kun ne siirtyvät verkkoon. Alueemme seurakuntien yhdistämisestä on selvitystyö käynnissä, ja siksi talouspäällikön lähdettyä paikkaa ei laitettu auki vaan palvelut ostetaan naapurista. Kirkkoherranvirasto on auki enää kahtena päivänä viikossa klo 9–12. Muuten asiointi tapahtuu puhelimitse tai sähköpostilla. On tiedossa, että keskusrekisteri tulee jossain vaiheessa eli sitä virkatodistusta ei saa tiskiltä, vaan se on tilattava kauempaa. Millaiset ovat seurakunnan verkkopalvelut? Ovatko ne esteettömät ja helposti saavutettavat? Ikääntyneelle väestölle verkkopalvelujen käyttö ei ole tuttua. Nykyisellään seurakuntamme nettisivut eivät todellakaan ole käyttäjäystävälliset eivätkä ajan hermolla. Lakiesitys velvoittaa viranomaisia tarjoamaan parempia digipalveluita kansalaisille. Taustalla on vuonna 2016 voimaan astunut EU-direktiivi, joka koskee julkisen sektorin tarjoamien digipalveluiden saavutettavuutta. Osuuspankki tiedotti juuri uudesta sovelluksesta, joka on helppokäyttöinen ja pelkistetty ja tuo peruspankkipalvelut henkilöasiakkaille, jotka voivat käyttää verkkopalveluja vain rajoitetusti. Pienen seurakunnan työntekijänä toivon, että joku kirkon yhteinen taho digiammattilaisineen tekisi kunnon pohjatyön ja jakaisi hedelmät seurakuntiin. Niin ja tietenkin että kirkon omat verkkosovellukset (myös ne työntekijöiden käyttämät) olisivat selkeitä ja saavutettavia EU-direktiivin mukaan.

Jaana Valtonen
diakoni

Humppilan seurakunta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *